Ohjasin Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapinan syksyn Kynän rapinaa -kirjoitusretriitin Jyväskylässä 19.–20.11.2022.
Päiväretriitti oli suunnattu erityisesti tavoitteellisille kirjoittajille, ja tällä kertaa suurimmalla osalla osallistujista olikin työn alla keskeneräinen teksti, tarkemmin määriteltynä romaanikäsikirjoitus. Toki retriitille voi tulla myös aloittamaan uutta tai kirjoittamaan lyhyempiä tekstejä: kaikenlaiset kirjoittajat hyötyvät kirjoitusrauhasta ja kirjoittamiselle omistetusta ajasta, ja ohjatut harjoitukset tarjoavat virikkeitä niin uuden luomiseen kuin oman tekstin tutkailuun ja työstämiseen.
Retriitillä pääpaino on oman tekstin eteenpäin saamisessa, niinpä harjoituksistakin saa poimia sen mikä hyvältä tuntuu ja jättää tekemättä harjoitukset silloin kun niitä ei tarvitse tai kun niistä ei ole apua oman tekstin edistämisessä. Harjoitukset ovat ekstraa, joka auttaa eteenpäin jumin yllättäessä. Ohjaajana en loukkaannu ollenkaan, jos kirjoittaja sanoo olevansa tekstin imussa ja lähtevänsä mieluummin jatkamaan tekstiään kuin jäävänsä tekemään harjoituksia yhdessä.
Useampi retriitin kirjoittajista sattui olemaan samankaltaisessa vaiheessa oman tekstinsä kanssa, mikä synnytti hyvää vertaistuellista keskustelua. Ajankohtaisia aiheita olivat etenkin juonen kehittely, tekstin aukkokohtien täyttäminen ja vaikeiden kohtien yli kirjoittaminen. Keskustelimme siitä, mitkä asiat kirjoittamisessa tuntuvat helpolta ja mitkä hankalilta sekä siitä, miten voi löytää ratkaisuja tekstin ongelmiin ja kannustaa itseään kirjoittamaan silloinkin, kun motivaatio on hukassa.
Kun kirjoittamisessa on hankala vaihe tai tylsä kohta, tulee helposti kääntäneeksi huomionsa oheistoimintoihin kirjoittamista vältelläkseen. Tähän ei ole oikein muuta ratkaisua kuin huijata tai pakottaa itsensä viipymään tekstin ääressä, kunnes hankalista kohdista pääsee yli. Tietysti kirjoittamisessa tai vaikkapa juonessa voi olla myös joku konkreettinen tai käytännöllinen ongelma, johon täytyy löytää ratkaisu ennen kuin tekstiä voi jatkaa. Tällöinkään ei auta muu kuin pysytellä sitkeästi tekstin äärellä ongelmia ratkomassa, sillä on hyvin epätodennäköistä, että ratkaisu kirjoittamisen ongelmiin löytyisi sosiaalisesta mediasta tai naksupussin pohjalta.
Joskus paras ratkaisu on jättää ongelma muhimaan ja tehdä jotain kehollista tai rentouttavaa, jolloin vastaus saattaakin löytyä ilman kummempia ponnisteluja.
Retriitillä kirjoitetaan ohjatusti mutta itsenäisesti
Retriitti tarjoaa hyvät puitteet oman tekstin työstämiseen. Vieraassa ympäristössä ei ole samoja häiriötekijöitä kuin kotona. Retriitillä ei tarvitse vaivata päätään tiskeillä tai pyykeillä, ja puhelimen näprääminenkin tuntuu vähän hassulta, kun muut kirjoittavat ympärillä keskittyneesti.
Tällä kertaa kirjoittajat määrittelivät retriitin alussa itselleen kirjoittamistavoitteet, ja pientä positiivista painetta saattoi tulla siitä, että näistä tavoitteista keskusteltiin yhdessä. Kirjoittamistavoite voi olla konkreettinen, esimerkiksi sivu- tai merkkimäärä, tai abstraktimpi, kuten pitää hauskaa kirjoittamisen parissa.
Retriitillä ravistelimme kirjoitusjumeja pois myös ihan konkreettisesti personal trainerin ohjaaman jumpan avulla. Kirjoittaminen on hyväksi mielelle, mutta ei aina keholle. On tärkeää nousta välillä ylös tuolistaan ja liikuttaa kehoaan, jolloin ajatuskin kulkee taas paremmin. PT Jesse Raitapuro oli suunnitellut meille erityisesti kirjoittajille ja istumatyöläisille sopivan taukojumpan, josta kirjoittajat saivat poimittua liikkeitä myös tulevia kirjoitusjumeja karkottamaan.
Kirjoittaminen on kovin yksinäistä puuhaa, mutta onneksi retriitit ja kirjoituskurssit tarjoavat mahdollisuuksia verkostoitua toisten kirjoittajien kanssa ja jakaa tietoa. Jokainen retriitti muotoutuu aina osallistujiensa näköiseksi, ja tälläkin kertaa onnistunutta retriittiä olivat ohjaajan lisäksi luomassa aktiiviset osallistujat!
Teksti on julkaistu myös sanataideyhdistys Rapinan kotisivuilla www.sanataideyhdistysrapina.com